Kauppojen elintarvikkeisiin lisäalennukset?Tiistai 4.4.2017 - Raimo Tervola Helsingin HOK- Elanto on alkanut vauhdittaa oman alueen S- ryhmän kauppojen iltamyyntiä. Punaisten alennustarrojen miinus 30 prosenttia olevia elintarvikkeita myydään kello 21 jälkeen 60 prosentin tupla-alennuksella. Helsingissä tämä kokeilu on ollut Alepoissa jo viimekesästä lähtien käytössä. Siitä on saatu hyvää asiakaspalautetta, ihmekös tuo, rahaa säästyy nyt asiakkaan muihin tarpeisiin. Kauppojen ilta-aikainen elintarvikkeiden lisäalennus pienentää Alepan mukaan merkittävästi kauppojen ruuanhävikkiä. Asiakkaita on riittänyt nyt myös ilta- aikaan, joten kauppojen vapaa aukioloaika näyttää toimivan. Nyt kokeilu on päätetty ottaa käyttöön kaikissa S-ryhmän elintarvikemyymälöissä Helsingin seudulla. Samainen lisäalennus nimeltään Hävikkitalkoot kello 20 jälkeen on otettu käyttöön myös Osuuskauppa PeeÄssän myymälöissä Kuopion seudulla. Osuuskauppa PeeÄssä on mukana S-ryhmän viiden miljoonan kilon elintarvikkeiden hävikin vähennystalkoissa. Onhan kaupalle ruokahävikin välttäminen myös taloudellisesti järkevää. Kysynkin onko meidän paikallisella Osuuskauppa Arinalla tarkoitus osallistua S- ryhmän ruokahävikin vähennystalkoisiin antamalla lisäalennus vähän ennen viimeistä käyttöpäivää olevien elintarvikkeiden osalta edellä kerrotulla tavalla? |
Muista äänestää!Torstai 9.3.2017 - Raimo Tervola Vaalipäivä sunnuntai 9.4.2017, ennakkoäänestys 29.3. – 4.4.2017.
|
Tilapäinen palkallinen hoitovapaaPerjantai 17.2.2017 - Raimo Tervola Voisiko DNA:n lanseeraama isovanhemmille tarjottava vapaa olla alku hoitovapaiden laajemmallekin uudelleenajattelulle, pohtii Oulun yliopiston pääluottamusmies Raimo Tervola. |
Hunajaista Uutta Vuotta 2017Torstai 29.12.2016 - Raimo Tervola |
Yliopistojen lisäpääomitus ei takaa uusia NobeleitaPerjantai 9.12.2016 - Raimo Tervola Yliopistojen lisäpääomittamisesta on turha odottaa ihmelääkettä Suomen uudelle nousulle. "Nyt olisi saatava perustutkimus kuntoon, sillä muuten on turha odottaa uusia Nobeleita", kirjoittaa Oulun yliopiston pääluottamusmies Raimo Tervola. Seuraavasta linkistä Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliiton YHL:n blogi kirjoitukseni kokonaisuudessa. https://www.yhl.fi/yliopistojen-lisapaaomitus-ei-takaa-uusia-nobeleita/ |
Suomen parasta hunajaa 2016Sunnuntai 20.11.2016 - Raimo Tervola Muhoksen Suokylältä taas Suomen parasta hunajaa http://www.mehilaishoitajat.fi/?x118281=3712144 Voittanutta hunajaa ym. on saatavana mm. ruokapiiri Oulun Rekosta 2.12 ja 16.12 ja MLL:n Naisten joulumessuilta 3.-4.12 tai numerosta 050 5564394. Voittohunaja pakataan 150g:n lasipurkkiin ja sillä on hintaa10€ ks. kuva. |
Huono hunajakesä jälleenKeskiviikko 7.9.2016 - Raimo Tervola Kuten olemme kuulleet mediasta, niin toinen perättäinen huono hunajakesä on nyt takana. Hunajani loppuvat varmasti monikukkahunajan osalta jouluun mennessä, jopa aikaisemminkin. Huono hunajatilanne on omiaan nostamaan hunajan hintaa. Pohjolan Mehiläishoitajien yhdistys täyttää tänä vuonna 50- vuotta. Suomen Mehiläishoitajien Liitto SML ry:n järjestää Oulussa 19.11.2016 perinteisen sadonkorjuuseminaarin meidän 50-vuotisjuhlien yhteydessä. Seminaarissa valitaan Suomen paras hunaja jo kolmannen kymmenen kerran. Viimevuonna voiton vei Aappo Valo Kaustisilta ja 2014 voitto tuli meikäläiselle. Nyt on Kuusamosta saatu aromikkaita ja laadukkaita hunajia, joilla varmaan ollaan taas kärjen tuntumassa, mutta riittääkö se Suomen parhaan hunajan titteliin, niin se nähdään sitten. Muhoksen Suokylästä saatiin myös tänäkin vuonna Puolukkahunajaa, jota lajihunajien markkinajohtaja kehuu seuraavasti ” Puolukkahunajan tuotanto ei onnistu ilman vankkaa ja laaja-alaista asiantuntemusta. Ainoana maailmassa tarjoamme teille tämän ainutlaatuisen herkun, jonka tunnuspiirteitä ovat pronssinen väri ja juokseva koostumus.” Noh, kyllä tämä Puolukkahunajan tuottaminen onnistuu minultakin, eikä vain edellä kerrotulla hunajantuottajalla. Hinnasto elää nyt kokoajan ja korotuspaineita on hunajanhintoihin. Hunajanhintoja en tähän nyt päivitä, mutta parhaiten se selviää, kun tulet kaupoille. Olen esim. Turkansaaren syysmarkkinoilla 11.9.2016 klo 10.00- 16.00, Tervetuloa hunajakaupoille! |
Kalevan viikon 4 lukijakuvaKeskiviikko 27.1.2016 - Raimo Tervola
Seuraavassa linkissä Kalevan katsotuin lukijakuva viikolla 4 http://www.kaleva.fi/lukijalta/kuvat/153603/?filter=katsotuimmat&tl=viikon#imagetop Seuraavassa linkki 29.1.2016 olleeseen Kalevan uutisointiin em. lukijan kuvasta http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/miksi-yoparkkeeraus-kiellettiin-ideaparkissa/718715 |
Oulujokilaakson HunajaaKeskiviikko 4.11.2015 - Raimo Tervola
Nyt lahjaksi tai itselle useasti palkittua Oulujokilaakson Hunajaa. Suurin osa hunajasta tulee Muhoksen marjatilaltani tai läheisiltä metsätarhoilta. Lajihunajaa saan myös siirtotarhauksesta Kuusamon Soiviosta, josta saatu Mustikkahunaja valittiin vuoden parhaaksi aluehunajaksi 14.11.2015 Kajaanissa Suomen mehiläishoitajain liiton sadonkorjuuseminaarissa. Hunajasta on vain roskat siivilöity pois, eikä niihin ole lisätty mitään ylimääräisiä makuaineita. Pohjoisen luonnon kukkien aromi ja korkea hedelmäsokeripitoinen mesi pitää hunajan pitkään juoksevana. Kuvassa näet varastossa olevat tuotteet: vasemmalta |
Lomalle lompsPerjantai 3.7.2015 - Raimo Tervola Päätoimi saa jäädä nyt taka-alalle, sillä nyt on aikaa seitsemän viikkoa puuhastella omia juttuja. Jos sää suosii, niin voisihan sitä vähän ajella tuolla meidän kesäauto Mussellakin. |
Tervetuloa kevätmarkkinoille!Perjantai 24.4.2015 - Raimo Tervola Hei, Nyt on aika suunnata hunajakaupoille kevään markkinoille ja myyjäisiin tai vastaaviin tapahtumiin. Olen alustavasti mukana seuraavissa tapahtumissa myymässä mm. Suomen Parasta Hunajaa 2014. * 24.4 Oulunsalon kevätmarkkinat, Kauppakeskus Kapteeni (sisätiloissa), klo 9.00 - 18.00 * 25.4 Tyrnävän kevät- ja siemenperunamarkkinat, Tyrnävän Tori, klo 09.00 - 15.00 * 26.4 Pateniemen kevätmyyjäiset, Honkapirtti, klo 10.00 - 14.00 * 14.5 - 17.5 Erämessut, Ouluhalli U184, klo 10.00 - 18.00 Tervetuloa! |
Kevättä odotellessaTorstai 8.1.2015 - Raimo Tervola Talvi on ollut vaihteleva vuoroin pakkasta ja lauhaa. Luntakin on jo riittävästi. Mehiläispesät vaikuttivat hyvävoimaisilta joulukuun alussa, kun suoritin punkintorjunnan. Mehiläishoitajalla on nyt aikaa suunnitella tulevan kesän tarhausta. Kalustoa on syytä uudistaa ja rakentaa jo valmiiksi, ennen kesän kiireitä. Tietenkin myöhemmin keväällä nähdään, miten mehiläispesät ovat talvesta selvinneet, jos tulee talvitappioita, niin uusrakentamisen tarve on vähäisempää. Laadukasta, palkittua ja juoksevaa Oulujokilaakson hunajaa on vielä saatavana. Taitaa olla ensimmäinen vuosi minun mehiläistarhausurallani, että hunajaa riittää seuraavaan satoon saakka. Voin tietenkin mainita, että ruokalusikallinen hunajaa aamuisin riittää pitämään flunssat ja romuskat loitolla. En edes muista milloin minulla olisi ollut jotain edellä mainittuja sairauksia tai edes oireita. Tässäpä vielä linkki Suomen Paras Hunaja 2014 kilpailun jälkeiseen haastatteluun https://www.youtube.com/watch?v=33IsPqVg-9s Hunajaisin terveisin Raimo 050 5564394 tai raimo.tervola@oulu.fi |
Suomen Parasta Hunajaa 2014Maanantai 17.11.2014 - Raimo Tervola Turussa järjestettiin perinteiset Suomen Mehiläishoitajien Liiton Suomen Paras Hunaja kilpailut 15.11.2014. Olin kilpailussa mukana kahdella hunajanäytteellä vasemmassa kädessäni on juoksevahunajasarjan voittajahunaja Kuusamon Soivion hillasuolta. Mehiläiset olivat hillahunajan keruureissulla Kuusamossa noin pariviikkoa Juhannuksen molemmin puolin. Sen jälkeen siirsin samat pesät Muhokselle Suokylään puolukkakankaalle. Puolukka kukki aivan valkoisenaan, joten odotusarvo oli hyvä saada aromikasta puolukkahunajaa pesiin. Oikeassa kädessäni on siis Oulujokilaakson hunajaa, joka arvioitiin kilpailussa täydelliseksi puolukkahunajaksi. Edellä mainittu hunajani voitti aluehunajasarjan ja kokonaispisteet riittivät myös Suomen Paras Hunaja kilpailun kokonaisvoittoon. Lämmin ja sopivan kostea kesä sekä ahkerat mehiläiset tekivät mahdolliseksi tämän unohtumattoman hunajakesän. Seuraavassa linkki Suomen Mehiläishoitajien Liiton tiedotteeseen asiasta http://www.mehilaishoitajat.fi/?x118281=1743925 Suomen Parasta Hunajaa saa suoraa meiltä 050 5564394 (Raimo) tai raimo.tervola@oulu.fi Lisäksi olen alustavasti mukana seuraavissa myyjäisissä tms. - Kempeleen, Joulumyyjäiset 22.11.2014 - Raahen, Naisten messut 30.11.2014 - Caritas kodin, Joulutori 1-2.12.2014 - Kemin, Maaseudun joulu tulee kaupunkiin 13.12.2014 - Honkapirtti, Naisten joulumyyjäiset 14.12.2014 |
SeurakuntavaalitTiistai 14.10.2014 - Raimo Tervola Hyvä Tuiran seurakuntalainen, olen syksyn seurakuntavaaleissa ehdolla kirkkovaltuuston vaalissa numerolla 37 ja seurakuntaneuvoston vaalissa numeroni on 102. Muista käyttää äänioikeuttasi! Ennakkoäänestys on 27.-31.10.2014. Varsinainen vaalipäivä on isänpäivänä 9.11.2014. |
Nyt hunajakaupoille!Keskiviikko 10.9.2014 - Raimo Tervola Pohjois- Suomalaista juoksevaa laatuhunajaa on nyt tarjolla. Hunajakesä on ollut hyvä verrattuna kahteen edelliseen kesään. Hunajan juoksevuus on taattu, sillä suurin osa mehiläisten keräämästä sadosta tuli horsmasta. Horsmahunaja on vaaleaa ja miedon makuista. Pakkaamme hunajamme 350g:n puristepulloon tai lasipurkkiin (ks. alla oleva kuva). Hinta on entinen 6 euroa/ pullo tai purkki. Soita tai lähetä sähköpostia ja varmista talven hunajatarpeesi 050 5564394 tai raimo.tervola@oulu.fi |
Kohta niitä saa...Tiistai 22.7.2014 - Raimo Tervola Vadelman itsepoiminta alkaa elokuussa viikolla 32. Varauksia otetaan vastaan viikon 31 loppupuolella. Hinta on entinen 7,50€/kg, johon sisältyy poimintarasiat. Huomaathan, että meillä on käteismaksu. Uuden sadon hunajaa on jo saatavana, hintaan 6,00€/ puristepullo tai lasipurkki. Tervetuloa Muhokselle vadelmanpoimintaan! t.Raimo 050-5564394 |
Jo viitenä vuotena perätysten Kunniakirjalla palkittua hunajaaTiistai 27.5.2014 - Raimo Tervola |
Hyvä Arinan jäsen!Lauantai 29.3.2014 - Raimo Tervola Muista käyttää ääntäsi Arinan edustajiston vaalissa, jotka pidetään postiäänestyksenä 31.3- 11.4.2014. Valitse viisaasti, varma ja turvallinen Raimo numerolla 106, lähiruuan puolesta! Muista myös tulevana kesänä maistuvat ja makeat hunajat ja vadelmat (itsepoimittuna) Muhokselta. |
LomakuviaMaanantai 24.3.2014 - Raimo Tervola |
Älä sokaistu suuriin kertoimiinTorstai 6.2.2014 - Raimo Tervola Talviurheilun huippuhetket ovat käsillä, sillä Sotshin talviolympialaiset ovat alkaneet. Moni penkkiurheilija varmaankin hakee lisäjännitystä urheiluvedonlyönnin parista. Saanen tuoda tässä pienen varoituksen sanan eri vedonvälittäjien säännöistä, jotka varmaan on hyvä tiedostaa ennen kuin suuret kertoimet sokaisevat. Voittaja- ja sijoitusvetojen sekä niiden yhdistelmien säännöissä eräät vedonvälittäjät ovat ottaneet itselleen lisäedun ylimääräisen ”nollan” muodossa rulettitermiä lainatakseni. Muun muassa ahvenanmaalainen PAF pitää itsellään oikeuden tuomita hävityksi vedon, jos pelattu urheilija ei edes osallistu kilpailuun. Tämä sääntö koskee myös yhdistelmävetoja, jotka myös tuomitaan hävityiksi, jos pelattu urheilija on poisjäänyt kilpailusta. Vastaavasti kotimaisen valtio- omisteisen Veikkauksen sääntöjen mukaan palautetaan urheilijan poisjäännin osalta rauenneen vedon panos takaisin pelaajalle tai yhdistelmävetojen kyseessä ollessa panoksen palautuksen ohella voi poisjäänyt vedonosa saada kertoimen yksi, muuten vedon säilyessä pelikelpoisena. Varsinkin talviurheilussa urheilijoiden poisjääntejä tapahtuu melko usein. Lisäksi yksityisten pelifirmojen säännöistä löytyy niin sanottu Tattersallin sääntö 4, jolla pelinjärjestäjä voi halutessaan muuttaa kertoimia, jos oma tuotto esimerkiksi uhkaa jäädä liian pieneksi. Vedonlyöntiyhtiöt tarjoavat vetomahdollisuuksia jo ensitalven kisoihin eli vuoden päähän, joten urheilijoiden mahdollisia poisjääntejä varmaankin tulee. Kannattaa tutustua vedonvälittäjien sääntöihin, eikä vain sokaistua niin antamiin suuriin kertoimiin, sillä urheilijan pois jäädessä olet myös mahdollisesti hävinnyt vetosi. Vedonvälittäjäksi kannattaa valita se, jonka säännöt eivät ole pelaajalle epäedulliset. |